Aptus Biorion 60 tablettia

In stock

17.12 €
14.55
You save 15 %


Aptus Biorion koirien ja kissojen ihon, turkin ja kynsien hyvinvoinnin ylläpitoon

Ominaisuudet

  • Metioniini kuuluu proteiinien rakennuspalikoina toimiviin aminohappoihin sekä osallistuu eläimen terveyden kannalta tärkeisiin kemiallisiin aineenvaihduntatapahtumiin. Lemmikin elimistö ei pysty tuottamaan metioniiniä itsenäisesti - sen vuoksi tarvittava metioniini onkin saatava ravinnon mukana.  
     
  • Biotiini osallistuu pieninä määrinä koentsyyminä lukuisiin elimistön valkuaisaineiden, hiilihydraattien ja tyydyttymättömien rasvahappojen aineenvaihduntatapahtumiin. Erityisesti biotiinia tarvitaan ihon, turkin ja kynsien hyvinvointiin. Metioniinin on todettu vahvistavan biotiinin vaikutusta (synergistinen vaikutus).

 

Käyttöohje

Biorionia annetaan koiralle ja kissalle ihon, turkin ja kynsien kasvun ja hyvinvoinnin edistämiseen. Biotiinin puutteen merkkejä ovat esimerkiksi

  • karvan kuivuus ja elottomuus
  • pigmentin puute
  • karvanlähtö 
  • ihon kuivuus ja hilseily 
  • hauraat ja lohkeilevat kynnet. 

Biotiinin tarve lisääntyy kasvukautena sekä tiineyden ja imetyksen aikana. Myös metioniinin puute saattaa aiheuttaa häiriöitä eläimen ihossa ja turkissa.

 

 

Annostus

Koira: 1 tabletti kymmentä kiloa kohti kerran päivässä 3–5 viikon ajan, sen jälkeen ¼ tabletti kymmentä kiloa kohti kerran päivässä.
Kissa: ½–1 tablettia päivittäin.

Huomaa

Ota yhteys eläinlääkäriin, jos eläimellä on kutinaa, ihottumaa tai runsasta karvanlähtöä. Eräissä sairauksissa, mm. munuais- ja suolistosairauksissa, biotiinin tarve saattaa lisääntyä.

Customers who bought this product also bought

Megaderm rasvahappovalmiste 250 ml
27.90 (1 l = 111.60 €)
Aptus Eforion öljy 200 ml
21.03 (1 l = 105.15 €)

Browse these categories as well: Vitamins and trace elements, Vitamins & Supplements for Dog, Aptus, Aptus, Aptus kampanja, On Sale, Lemmikkituotteet tarjouksessa, On sale for Dogs, On sale